sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Et ole julkaissut mitään 18 päivään













" 64 ihmistä, jotka tykkäävät kohteesta Varjoa ja Valoa, eivät ole kuulleet sinusta vähään aikaan! "
Ja hyvin kaikki ovat silti pärjänneet?

Eilen oli kiva päivä, sillä sain kuvailuseuraa. Käveltiin päämäärättömästi eteen päin jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Aamuinen harmaa keli ei näyttänyt lupaavalta, mutta onnekseni aurinko alkoi pilkahtelemaan pilvien läpi muuttaen taivaan kauttaultaan siniseksi. 

Pohdin eilen (omassa päässäni) sitä, kuinka aina pitäisi olla tavoitettavissa. Sitä omaa kännykkää on pakko tuijottaa säännöllisin väliajoin. Mitä jos jollain on jotain asiaa? 
Jos jollain on oikeasti sulle tärkeää asiaa, hän soittaa. Ei sun tarvitse vastata heti viestin saatuasi. 
Useimmiten tuntuu, että on pakko. Ihmiset myös olettavat nopeaa vastausta, en usko olevani ainut siinä suhteessa.

Eilen paria kännykän vilkaisua ja kuvanottoa lukuunottamatta oli piristävää vaan kävellä ja jutella. Pitäisi muistaa, että kaikkea ei tarvitse päivittää someen. Se hetki mitä nyt elät on nyt. Niinku just nyt.
Eikö oo paljon mukavempaa vaihtaa ajatuksia ja keskittyä nykyhetkeen, kun roikkua internetissä kertomassa kaikille mitä sä teet? Ja kuule, kaikkia ei edes kiinnosta se mitä sä teet.
" Evvk. "

Joskus on kiva jakaa tekemisiään ja hetkiään muille. Mutta sen ei tarvitsisi olla pakollista. Ei kenenkään tarvi tietää mitä sä söit aamupalaksi tai kävitkö sä tänään lenkillä. Kiva, että oot tänään pessyt pyykkiä ja imuroinut, mutta mä olisin voinut elää ilman sitäkin tietoa. 

Mun on tosi vaikeaa olla päivittämättä kaikkea mitä teen ja oon tietoisesti pyrkinyt vähentämään sitä. Kaikkea ei tarvi ikuistaa. Jotkut jutut on hyvä pitää itsellään. Ne hetken jää kuitenkin talteen, sun mieleen.

Koetetaan olla enemmän läsnä muille. Niille ihmisille keiden seurassa sä olet. Sille hetkelle. Harvemmin mikään muuttuu jos sä oot hetken poissa. 

Hyvää sunnuntaita teille! 
Palataan!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Älä jätä mua rappuun beibi päästä mut sisään









Tämä viikko alkoi perehdytyksellä vapaaehtoistoimintaan. Mä löysin itselleni sopivan paikan ja toivon, että voisin aloittaa pian ja olla avuksi muille. Toiminta liittyy lapsiperheisiin ja sitä kautta omaan tulevaisuuden haaveammattiin. 

Eilen treffasimme ihanan Sinin kanssa ja pidettiin parin tunnin kuvaukset. Sääkin suosi meitä auringonpaisteella. Ilmassa tuntui syksy, sillä sormet olivat lopuksi aivan jäässä ja kramppasivat. Menimme sisälle lämmittelemään kahvin ääreen hetkeksi, kunnes mun piti poistua. Iltapäivällä kävin myös tutustumassa tulevaisuuden suunnitelmieni takia yhteen palveluntarjoajaan. Olen pian hakemassa työkokeilua.

Olemme kohta menossa isovanhempieni kanssa käymään markkinoilla. Täällä on jokaisen kuun ensimmäinen keskiviikko torilla markkinat. Ei tullut koko kesänä käytyä, joten houkuttelin "vanhukset" mukaani tälle kerralle. Ulkona näyttäisi olevan kohtuu hyvä sää, tosin epäilen sen olevan yhtä kylmä kun eilenkin. 
Markkinoiden jälkeen minulla on lääkärintapaaminen näin vuoden tauon jälkeen. Keskustelemme mm. työkokeilusta, sillä sen hakemiseen tarvitsee aina olla B-lausunto. 

Muistin juuri aamukahvini olemassaolon ja kellokin on jo sen verran, että tunnin päästä pitäisi olla jo keskustassa. Mä istun kuitenkin vielä yöpaidassa sängyllä. Mä toivon, että sulla on tänään hyvä päivä ja kaikki mitä teet menisi nappiin! Toivon sitä samaa myös itselleni. 

Palataan, tsau!

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Oon tehnyt päätöksen, valitsen vapauden




Vajaan viiden tunnin yöunien jälkeen luulisi, ettei olo olisi kovin kehuttava. 
Tänään on poikkeus. 

Mä oon lukenut, puhunut ja kirjoittanut menneisyydestäni paljon viimeisen parin päivän aikana. Päällimmäinen fiilis kaiken jälkeen on se, että luojalle kiitos kaikki se on takana päin. 
Menneisyys yrittää pitää musta kiinni kaikin voimin. Se ei tule koskaan katoamaan, mutta mua mukanaan se ei vie enää kertaakaan.

Tänään mulla on voimakas olo. 

Uskoisin, että niin kauan kun mulla on nämä samat ihmiset ympärilläni, mulla ei ole mitään hätää. 
Viime yönä mä itkin menettämisen pelkoa toisen kainalossa. Taisi olla lujin itkukohtaus hetkeen. Toinen muistutti mua hengittämään.

"Kyllä kaikesta sä vielä selviät."